30 vuotta laatua ja innovaatioita maatalouteen
Hyvät yhteistyökumppanit ja työntekijät ovat kullanarvoisia. Vuosien ja vuosikymmenien aikana opimme tuntemaan toisemme ja toistemme tavat toimia. Luottamus syntyy vähitellen hyvistä kokemuksista puolin ja toisin.
Olemme toimineet myynti- ja markkinointiyhteistyössä Suomessa Hankkijan kanssa alusta asti. Tuotannostamme puolet jää Suomeen ja toinen puoli viedään muihin maihin.
Työllistämme tällä hetkellä yli 50 työntekijää. Henkilökunnan vaihtuvuus on erittäin alhainen, mikä kertoo onnistuneesta ja hyvinvoivasta toimintakulttuurista.
Lähialueella toimii laadukkaita ja ammattiylpeitä toimittajia. Laserleikkeet, putkien taivutukset ja valtaosa koneistuksista hankimme lähialueen kumppaneilta.
Käytännön kokemus tärkeää
Suunnitteluun ja tuotantoon olemme saaneet ja kouluttaneet osaavaa ja työhönsä sitoutunutta väkeä. Maatalousvaltaisen alueen vahva käytännön kokemus niin maatalouskoneiden käytöstä kuin niiden valmistuksesta antaa hyvän pohjan.
Omassa 4 800 m2:n tehtaassa mm. särmäämme, hitsaamme, maalaamme ja kokoamme laadukkaat AGRONIC-tuotteet.
Koneita urakointiin ja tehokkaille maatiloille
Vuonna 1994 esittelimme automaattisen paalinkäärimen, jonka saattoi kytkeä junaksi mihin tahansa pyöröpaalaimeen. Vuonna 1999 aloimme kehittää yhdistelmäpaalainta yhteistyössä norjalaisen Orkelin kanssa. Nyt teemme yhdistelmäpaalaimia ja niiden osia useaan erilaiseen tarkoitukseen useamman valmistajan kanssa yhteistyössä. Nurmikoneohjelmaamme kuuluu myös innovatiivisia karhottimia.
Lietelantavaunut ja niihin kytkettävät multaimet ja lietteenlevittimet toimme markkinoille 2000-luvun alussa.
Avointa yhteispeliä
Yhteistyö koneita kehitettäessä on hyvin tärkeää. Kaikkea ei kannata yrittää keksiä ja tehdä itse, sillä maailmalta löytyy osaamista ja innovaatioita.
Perusperiaatteemme on suomalainen valmistus kansainvälisessä yhteistyössä. Suomalainen ja länsimainen laatu kantavat pisimpään.
Haluatko Agronic koneen tai varaosan?
Konevalikoimamme ja siihen liittyvät vara- ja lisätarvikkeet jäälleenmyy Hankkija
Myymme varaosia, hapottimia, lietepumppuja, vetoletkumultaimia, Keltec-paalileikkureita, rehunjakovaunuja, MP 2000, Midi ja MR-paalaimia myös suoraan tehtaalta. Kysy tarjous myynnistämme:
Mauri Autio
Toimitusjohtaja, Myynti
Sähköposti: mauri.autio@agronic.fi
Puh. 040 584 7301
Jaakko Kivelä
Myyntipäällikkö
Sähköposti: jaakko.kivela@agronic.fi
Puh. 040 584 3621